Japanin Pohjoissaarella Hokkaidolla sijaitseva Niseko on vapaalaskijan paratiisi. Vapaalaskuviikon aikana laskemme pienryhmissä Nisekon ja lähialueen offareita ja takamaastoja yhdessä takamaasto-oppaidemme kanssa. Viikko sopii mainiosti myös yksinmatkaaville, sillä reissussa tapaat saman henkisiä seikkailijoita.
Yleistä
Siperiasta puhaltava kylmä tuuli sekoittuu Japanin-meren kosteaan ilmaan ja tämä sääilmiö muodostaa kuivana ja kevyenä satavan puuterilumen tulon läpi talvikauden. Kun tähän lisätään japanilainen kulttuuri sekä vieraanvaraisuus on helppo ymmärtää, miksi vapaalaskijat palaavat Hokkaidolle vuosi toisensa jälkeen.
Offarit ja Takamaasto
Unohda muu maailma ja keskity laskemiseen maailman kuulussa puuterissa, jonka määrää on vaikea kuvitella. Pääset laskemaan erittäin monimuotoista maastoa ja eri jyrkkyyksiä, riippuen täysin toiveistasi. Nisekon alueen useissa hiihtokeskuksissa on saavutettavissa loputon määrä offaripuuteria hissiyhteydellä. Tämän lisäksi sinulla on mahdollisuus keskittyä takamaastoihin, kaukana hiihtokeskuksista.
Sijaitsemme Quasi-Kansallispuistossa, Nisekon kupeessa – vain kivenheiton päässä alueen korkeimmista huipuista ja takamaastoista. Laita sukset jalkaan ja aloita laskut kirjaimellisesti suoraan ovelta, Mt Chisenupuri sekä Nitonupuri ovat vain muutamien satojen metrien päässä. Alue tarjoaa useita eri ski-touring vaihtoehtoja, lyhyitä ja pidempiä reittejä. Pienryhmämme mahdollistavat, että voimme jakaa porukan kahteen erilliseen laskuryhmään ja molemmat ryhmät voivat keskittyä ryhmän toiveiden mukaiseen maastoon. Viikon aikana laskemme eri alueita mm. Niseko United, Moiwa sekä Rusutsu.

Opastus ja Lumiturvallisuus
Vapaalasku-viikoillamme lasket päivittäin kokeneiden ja ammattitaitoisten takamaasto-oppaidemme johdolla. Osallistujat jaetaan pienryhmiin hiihto- tai lumilautailukokemuksen, taitotason ja omien tavoitteiden perusteella. Pienet ryhmäkoot takaavat mahdollisimman vähän odottelua ja maksimoivat aikasi lumella.

Viikon aikana pääset laskemaan hissi-offareita ja skinnaamaan Nisekon parhaita takamaastoja. Oppaamme suunnittelevat jokaisen päivän ohjelman ryhmän taitotason, vallitsevien lumiolosuhteiden ja sään mukaan. Laskupäivät ovat pitkiä, aamusta myöhäisen iltapäivään ja varsinkin skinnailupäivien jälkeen on kaikkensa antanut olo.
Lue lisää lumiturvallisuudesta
Majoitus ja Matkustaminen
Ennen matkaa annamme suosituksen lento-aikataulusta, jotta se menee yksiin lentokenttäkuljetuksiemme kanssa. Henkilökuntamme on teitä vastassa New Chitosen lentokentällä ja tästä matka jatkuu minibussilla suoraan majoituksellemme Nisekon kupeeseen, Quasin luonnonpuistoon.
Majoituksen sijainti ylhäällä vuorilla on jotain sellaista, mitä muut matkanjärjestäjät eivät tarjoa. Majoituksemme on Quasin luonnonpuiston keskellä ja täällä saat todellisen irtioton arkeen, ilman turhaa hälinää ja turistimassoja. Olemme valinneet sijaintimme:
Monimuotoista takamaastoa löytyy loputtomasti – Useat lähellä sijaitsevat vuorijonot ovat Hokkaidon lumisimpia. Lodgemme pihaan sataa noin 30 metriä lunta talvikauden aikana. Nisekon alueen tunnetuimmat takamaastot Mt Chisenupuri ja Nitonupuri löytyvät vain muutamien satojen metrien päästä. Lähimmät hiihtokeskukset Moiwa ja Annupuri ovat 10 minuutin ajomatkan päässä.
Hiljaisuus ja rauhallisuus – Useimmat vieraamme ovat täällä puhtaasti laskemassa puuteria. Aktiivisen laskupäivän jälkeen baareilu ei juurikaan juolahda mieleen. Sijaintimme on kaukana Hirafun yöelämästä ja sählingistä. Tästä huolimatta, muutaman oluen tai drinkin nauttiminen ei ole poissuljettua – Illallistamme ja sosialisoimme päivittäin alueen paikallisravintoloissa.
Lue lisää vapaalasku-lodgestamme Chisenupurissa


English
